Mikä
ihmeen
klaps ry?

KLAPS klassista lapsille ry täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Yhdistyksen päätarkoitus on tuottaa laadukkaita ja mukaansatempaavia klassisen musiikin näyttämöteoksia lapsille oopperan ammattilaisten voimin.  Säveltäjä Anna Nora, ohjaaja Juulia Tapola ja visualisti Eija Mizohata perustivat yhdistyksen vuonna 2012. Keväällä 2019 pukusuunnittelija Pia Lasonen tuli mukaan KLAPS ry:n toimintaan Eija Saarikiven siirtyessä muihin tehtäviin.

Klaps ry aloitti toimintansa toteuttamalla kantaesityskiertueen Anna Noran säveltämästä satuoopperasta Kani Koipeliinin kuperkeikat Helsingin Juhlaviikoille 2012. Kani Koipeliinin kuperkeikat (san. Kirsi Kunnas), esitettiin lisäksi Sellosalissa 2012 sekä Ilmajoen Musiikkijuhlilla 2013. Kesällä 2017 esitys nähtiin myös Savonlinnan Oopperajuhlilla.

Klaps ry voitti lastenteatterin ITU palkinnon Into parrakas vauva -satumusikaalilla 2015. Kantaesityksensä satumusikaali sai marraskuussa 2016 Kanneltalossa. Hulvaton esitys vieraili Hurraa! – lasten- ja nuorten festivaalilla maaliskuussa 2017, sekä Hämeenlinnassa ja Sellosalissa 2018.

Timo Parvelan kirjaan pohjautuva ja Anna Noran säveltämä lastenmusikaali Maukka ja Väykkä & Karhu Murhinen sai kantaesityksensä Kanneltalossa syksyllä 2018, ja esitys on vieraillut myös Helsingin Malmitalossa, Järvenpäätalossa, Espoon Sellosalissa sekä Raumalla Rauma-salissa 2020.

Lastenooppera Maaginen Kalevala -tarina suomalaisista supervoimista kantaesitettiin Kanneltalossa marraskuussa 2020, koronarajoitukset katkaisivat esityskauden jota siirrettiin syksylle 2021. Maaginen Kalevala kuului myös Helsingin oopperakesän ohjelmistoon elokuussa 2022, ja sai innostuneen vastaanoton Aleksanterin teatterissa.

Anna Noran viides lastenmusikaali pohjautuu Timo Parvelan ihastuttavaan Keinulauta -kirjaan. Kantaesitystä juhlitaan 18.11.2022 Kanneltalossa. Tervetuloa mukaan KLAPS ry:n yhteisiin 10 vuotisjuhliin esitysten parissa (18-20.11.2022).

Klaps klassista lapsille ry on luonut täysin uusia lastenoopperoita- ja musikaaleja jo 10 vuoden ajan ja kiertänyt niiden kanssa ympäri Suomen. Esityksiä on vuosien aikana käynyt katsomassa yli 12 000 katsojaa.

Klaps ry tuottaa yhteistyössä musiikkioppilaitosten kanssa tarinallisia lastenkonsertteja. Näissä esiintyjinä ovat musiikkia harrastavat lapset ammattilaisten ohjauksessa. Konsertteja on pidetty ilmaisnäytöksinä koulu- ja päiväkotiryhmille Helsingin Musiikkitalon lastenviikolla ja Helsingin Konservatorion Visseli-tapahtumassa sekä pääsymaksullisina esityksinä muulle yleisölle mm, Sellosalissa, Kanneltalossa ja Martinus-salissa.

Ilkka Kuusiston säveltämä Kiri-Kiri esitettiin keväällä 2013 ja Marjatta Meritähden Kissa Kehrääväinen keväällä 2014. Syksyllä 2015 esitettiiin visualisoitu Sibelius-juhlakonsertti Sibelius soikoon! Klaps ry vastasi visualisoinnista ja tuotti konsertit yhteistyössä Helsingin Konservatorion ja Musiikkiopisto Juvenalian kanssa. Lastenkoserteissa oli vuosina  2013-2015  reilusti yli 5000 kuulijaa.

Tekijät

Juulia Tapola

Anna Nora

Pia Lasonen